perjantai 24. toukokuuta 2013

Näin muokkaan ja otan kuvani!

Monilta on tullut hirmu paljon kysymyksiä siitä, millä asetuksilla kuvaan ja miten muokkaan kuviani, joten päätin nyt väsäillä monien toivomuksesta tästä postauksen! Kerron siis mitä kameratarvikkeita mulla on kuvaamiseen, millä asetuksilla saan kuvista valoisia ja miten ne lopuksi muokkaan koneella.
Uploaded from Photo Slice
Eli kamerana mulla on Canon EOS 1100D, jolla saa hyviä ja laadukkaita kuvia halvasta hinnasta huolimatta. Kuitenkin nyt mulla on ollut käytössä enemmän Canon EOS 6D, jota oon saanut lainailla iskän töistä. 6D on tottakai huimasti parempi ja 1100D tuntuukin melkeempä lelulta sen vierellä, mutta molemmilla saa kyllä otettua hyviä kuvia. Kyseisiä kameroita ei voi kuitenkaan mun mielestä toisiinsa hirveästi verrata, koska 6D on melkein ammattilaiskamera, kun taas 1100D on enemmän harrastelijoille, eli se on super hyvä kamera vaikka ensimmäiseksi järkkäriksi.
_MG_6952
Objektiiveina mulla on siis nämä yläpuolella näkyvät +kameran mukana tullut perus objektiivi (Canon EF-S 18-55mm).
_MG_6945
Isosssa roolissa kuvien ottamisessa on jalusta, jonka avulla kuvista hieman hämärämmässäkin tulee tarkkoja eikä ne tärähdä. Jalustalla kuvailenkin paljon sisällä esim ruokakuvia tai kuvia ostoksista. 
_MG_6959
Ja sitten kuvaustilanteeseen! Monet onkin kommenteissa kysellyt, miten saan kuvista niin valoisia, ja eniten siihen vaikuttaa tietysti valoisuus kuvaa ottaessa. Yritänkin aina ottaa kuvat valoisan aikaan, mutta tottakai myös kameran asetukset kuvaustilanteessa ja kuvan muokkailut jälkikäteen vaikuttaa asiaan. Sisätiloissa kuvatessa valkoiset seinät ja katto vaikuttaa myös paljon kuvan valoisuuteen ja pehmentää valoja ja varjoja.

Asetuksena/tilana kamerassa mulla siis on useimmiten käytössä P (jossa kamera hoitaa valotusajan ja aukon koon valinnan, mutta itse pystyy säätelemään esim valotuksen korjailua) tai sitten M, jos haluan säätää valotusaikaa tai aukkoa käsin.
_MG_6956
Valotuksen korjailusta (kuvassa ympyröitynä) laitan siis kuvaa usein kirkkaammaksi jos kuvaan P-asetuksella. Se onkin nopea ja helppo tapa saada kuvaan lisää valoisuutta! Kameran asetuksia muuttelen ihan kuvaustilanteiden mukaan, joten ne vaihtelee paljon. Tiivistettynä kuitenkin: Valoisalla otan lyhyellä valotusajalla ja pienellä herkkyydellä (= ISO), ja hämärällä jalustan kanssa pitkällä valotusajalla. Jos haluan kuviin pienen terävyysalueen, laitan ison aukon (pieni numero) ja jos haluan taas kaiken olevan tarkkaa niin pienen aukon (ison numeron).

KUVIEN MUOKKAUS

Kuvanmuokkausohjelmana on käytössä mulla Photoshop Elements, joka on maksullinen, mutta ilmaisen kokeiluversion saa ladattua adoben sivuilta jos joitain teistä kiinnostaa sitä kokeilla. Säädän yleensä kamerassa asetukset jo valmiiksi niin, ettei paljoa jälkikäteen tarvitsisi kuvia enää muokata, mutta pientä hienosäätöä teen kuitenkin aina pikaisesti koneella. Tässä parit ennen–jälkeen esimerkit siitä, miten räpsyt muuttuu muokatessa!
white
Uploaded from Photo Slice
PicMonkey Collage2
PicMonkey Collage
Uploaded from Photo Slice

Kuvankaappaus 2013-5-24 kello 16.06.44
Kuvat muokkaan siis aina photoshopissa "Levels" kohdasta. Se on siis kuvassa näkyvä kaavio, joka kertoo käyrillä kuvan sävyjen jakautumisen. Eli näin lyhyesti sanottuna se tarkoittaa sitä, että vasemmalla on tummat ja oikealla vaaleat sävyt. Mitä korkeampi musta käyrä on, sitä enemmän sävyjä on kyseisellä alueella. Ja jos jompikumpi käyrä loppuu kesken (kuten tässä kuvassa tummien sävyjen käyrä), se tarkoittaa että kuvasta on jäänyt sävyjä pois, joita oli kuvaustilanteessa. Eli siirrän vasemmassa reunassa näkyvää nuolta oikealle, jotta kuvaan tulee tummuutta. Oikeasta reunasta kuvaan saa taas valoisuutta ja keskeltä voi säätää kuvan kontrastia hävittämättä siitä tietoja.
Kuvankaappaus 2013-5-24 kello 16.08.37
Levelsin lisäksi en kuvia muuten muokkaile, paitsi joissakin lisään vielä värikylläisyyttä (image saturation).

//Tässä oli siis pähkinän kuoressa se, miten kuviani yleensä otan ja muokkaan. Toivottavasti monille teistä jotka näistä asioista oli multa kysellyt selkeni edes jotain :) Jos jäi kuitenkin jotakin epäselväksi, niin kysykää ihmeessä!

81 kommenttia:

  1. käytätkö koskaa mitää eri kuvanmuokkaus ohjelmia esim picmonkeytä tai muita saman tyypisiä ? iha upeita kuvia ja sain ainaki ite paljo inspistä kuvara ja muokata kuvia lisää, KIITOS ! :)

    http://ainonblogii.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvoin nykyään käytän muita, mut välillä oon tolla picmonkeylläkin muokkaillut :-) ja voi ihana kuulla että tykkäsit!

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta :)!! Tiiätkö yhtään kuinka kauan ton Photoshop elementsin kokeiluaika kestää :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ihan sata varma, mut luulisin et 30 päivää :)

      Poista
  3. Oi kiitti tästä paljon :) ! sulla on kyllä aina upeita kuvia, jospa munkin kuvat paranis tän postauksen myötä, ei ne kyllä nytkään ihan superhuonoja ole :-D

    VastaaPoista
  4. millä iso arvolla kuvaat?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkun tuolla lukeekin, niin iso arvo, eli herkkyys vaihtelee paljon kuvaustilanteen mukaan. Usein mulla on se myös automaatilla :) eli kun kuvaustilanteessa on valoisaa, iso arvo on pieni ja kun otan kuvan hämärällä sen luku on taas suuri.

      Poista
  5. Tosi kiva postaus! Oonkin monesti pohtinut et mikä näissä sun kuvissa on niin taianomaista mut nyt ymmärrän :)

    VastaaPoista
  6. Mistä ostit tuon jalosta ja hinta?
    Tykkään hirveen paljon sun blogista ja oon kokeillu monta kertaa mugcakea ja hyvää on ollut ;)

    VastaaPoista
  7. kun kirjautuu tohon photoshop elementsiin (otin sen kokeiluversion käyttöön) nii miten pääsee tosta muokkaamaan niitä kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, mulla ei oo ite tosta kokeiluversiosta kokemusta niin en osaa yhtään sanoa!

      Poista
  8. mua jotenkin häiritsee tää nykynen valokuvauskulttuuri kun jokanen teinityttö kuvittelee olevansa jonkunlainen valokuvaaja halvimman runkonsa ja sen kittiputkensa (jota ei voi oikeasti edes sanoa objektiiviksi). kannustaisin kaikkia ketkä oikeasti haluaa hyviä kuvia panostamaa enemmän siihen kalliimpaan objktiiviin ja varsinkin mahdollisimman pieniaukkoiseen sellaiseen :) mutta tää saarna ei ollut sulle koska sulla on eden jonkinlaista silmää ja varmasti toi sun isän työpaikan kamera ei olis sulla käytössä jos ei oisi asiat hallinnassa! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö sitten jokaisella bloggaajalla olla ne maailman parhaat valokuvausvehkeet ettei haukuttaisi teinitytöksi joka kuvittelee olevansa valokuvaaja? Kyllä niillä halvemillakin saa ihan hyviä kuvia! Voitko sä oikeesti sanoa noib että niillä joilla ei ole niitä kalliimpia järkkäreitä ja tavaroita ei ole valokuvaaja? Kaikki ovat valokuvaajia ihan sillä halvalla järkkärilläkin.

      Poista
    2. meinasit varmaan suuriaukkkoiseen ;) kuten 1.4
      ja mäki oon ihan samaa mieltä: ei ne kuvat parane kalliimmilla vehkeillä jos niitä ei edes osata käyttää oikein (esim.kuvata täysin manuaalilla ja säätää valkotasapainoo yms..). hyvä kuvaaja pärjää hyvällä silmällä, ei kamera sitä tee puolesta. mua ärsyttää kans ku tosi moni luulee tietävänsä/olevansa hyvä kuvaaja, mut todellisuudessa ku kattoo nii ne kuvaa pelkällä automaatilla ja perus kittilinssillä.

      Poista
    3. no ei kyllä kaikki ole valokuvaajia halvalla järkkärillä. tiedän monia ketkä saa nättejä kuvia sillä aloittelija järkkärilläkin, mutta sitten on taas niitä ketkä luulee osaavansa kuvata vaikka todellisuudessa niissä kuvissa ei oo mitään hienoa

      Poista
    4. No kiitos helvetisti tästä sun mielipitees jakamisesta piristiköhän tää aadan päivää mitenkään? Luulempa et ei ja ainii jos servata koitat nii sano asias ees niinku ne on oikeesti ja jos et tiiä niin sit on varmaan paha tulla koittaa servailee?

      Poista
    5. kaikilla ei varmaan ole varaa ostaa niitä ihan hienoimpia putkia ja runkoja!:) kyllä mun mielestä 1100D:llä saa hyviä kuvia ja sit jos siinä putkena ois vaikka sellanen 50mm nii kyllä kivoja kuvia saa, eikä maksa maltaitakaan :)

      Poista
  9. kiitti tästä kyllä todella paljon! oot huippu kuvaaja ja tää on kyllä aivan mahtava blogi :) !

    VastaaPoista
  10. Tää on tosi hyvä postaus!! :)

    VastaaPoista
  11. Heh, pakko kysyä, millä kameralla otit kuvat noista kameroista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1100d:stä otin 6d:llä ja siitä taas otin 1100d:llä :)

      Poista
  12. tämä oli tosi hyvä ja hyödyllinen postaus, kiitos kovasti! <3

    VastaaPoista
  13. Tosi hyvä postaus! Ite en oikeen voi tätä ohjetta toteuttaa sillä mulla on mikro järkkäri ja siinä ei pysty/en osaa säätää noi m ja tollasii juttui!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli erittäin tarpeelinen kommentti!!!! kiitos tästä!!!

      Poista
    2. Kukahan sä olet toisten kommentteja arvostelemaan? Oli se tuhannesti tarpeellisempi kuin sinun kommenttisi, jos sille tielle lähdetään. :)

      Poista
  14. Kiitos paljon kun teit tän postauksen :)
    Täst oli tosi paljon hyötyä

    VastaaPoista
  15. Mistä ostit ton photoshopin ja hinta? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ostaa adoben sivuilta (?) tai jos on macin kone niin appstoresta ja ainakin appstoressa 60 tai 70 en muista! :)

      Poista
    2. Laitan vielä tähänkin jos joku näkee. CS2 voi ladata laillisesti adoben sivuilta! :)

      http://enninkengissa.blogspot.com.es/2013/01/photari-ja-paljon-muuta-ilmaiseksi.html

      Poista
  16. Tää ei liity tähä mitenkää, mut ootko sä kasvissyöjä? 8)

    VastaaPoista
  17. tosi hyödyllinen postaus! halusin vielä kysyä että ootko tyytyväinen tohon sun fisheyeen?:)
    nii ja sit että mistä tuota valotusta voi muokata 1100deessä, sama kamera nimittäin enkä osaa:/ ja tietysti oon fiksuna hävittäny sen kameran ohjekirjan.. oot kyl ihan huippu bloggaaja ja ah rakastan tätä blogia!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon tyytyväinen, mut aika harvoin sitä tulee silti käytettyä. Siinä on kuitenkin hintalaatusuhde ihan kohillaan, ja jos haluut hyvän ja halvan fisun niin suosittelen! Ja valotuksen korjailua voi säädellä, kun painat pohjaan "av +/-" kohdan (eli sen saman näppäimen jossa on vieressä roskakorin kuva) ja rullaat säätöpyörää (laukasimen yläpuolella). Ja voi kiitoos! :-)

      Poista
    2. canonin järkkärien ohjekirjat löytyy canonin sivulta!:)

      Poista
  18. Itekki omistan (tai noh, meidän perhe omistaa) 5D joka on kieltämättä huippukamera vaikka tosi vanha malli onkin:)

    VastaaPoista
  19. kiitti tästä! tosi hyvä postaus!(:

    VastaaPoista
  20. kiitos tästä postauksesta! oon jo kauan miettinyt ton photoshop elementsin hankkimista, ja tää vain vahvisti mun tahtoa ostaa se!:)

    VastaaPoista
  21. kiva postaus! tällästä kaipailin kun just äskettäin ostettu järkkäri josta ei tiedä tyylii mitään.



    ~ Juicy Guava ~

    VastaaPoista
  22. Mistä oot ostanu noi objektiivit ja paljon ne makso? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fisheye on tilattu netistä ja sillä oli hintaa muistaakseni 200 euroa, Tamron on Expertistä ostettu noin 400 eurolla ja Canonin satamillisestä en osaa sanoa, koska sitäkin iskän töistä lainailen. Kaikki paitsi perusputki on oikeestaan meidän perheen yhteisessä käytössä, joten en oo niitä ite ostanut :)

      Poista
    2. Hei mistä ostit noin halvan fisun? =o

      Poista
  23. Tää ei liity nyt ollenkaa tähän, mut laitoin uusimpaa postaukseen jotta huomaisit tämän! Sullahan on vissiin macbook air? niin onko sen näyttö kuinka iso et minkä tuumanen?:) ps, ihana blogi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin on (tosin tää on jo 5 vuotta vanha, heh). Tän näyttö on 13 tuumanen :)

      Poista
  24. Onko tutun näkönen toppi toisiks viimeses kuvas? :D http://annika-o.indiedays.com/2013/05/24/kuvapommi/

    VastaaPoista
  25. Voi että, kiitos paljon tästä postauksesta Aada ! Tää oli tosi hyödyllinen, ja ihana kun jaksoit kertoa kaiken tosi selkeästi ja tarkasti :-) ja toikin oli hyvä juttu kun sanoit että muokkaaminen vaikuttaa kanssa kuvan valoisuuteen ja laatuun. Se on nimittäin niin totta, eihän kukaan jaksa kauan katsella sellaisia talvella pimeässä otettuja kuvia :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiva kuulla että oli hyötyä! :) Ja ennen en itsekään jaksanut/osannut kuviani muokata, mut nyt kun oon opetellut sen ja muokkaan ne aina, niin oon huomannut että kuinka tärkeetä se onkaan! Ja niinkun sanoit, valoisia ja selkeitä kuvia on niin paljon kivempi katella :)

      Poista
  26. Mulle jäi vähän epäselväksi, että miten eos 1100D:ssä muokataan aukkoa ja mihin se vaikuttaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aukko tarkottaa siis sitä "F" lukua, joka määrää terävyysalueen. Iso aukko (pieni F-numero) luo pienen terävyysalueen, eli vain pieni osa kuvasta on tarkkaa ja tausta sumeampaa. Pieni aukko (iso F-numero) taas lisää tarkkuutta koko kuvaan. 1100D:ssä aukkoa voi säädellä P-tilassa säätöpyörää kääntämällä (laukasimen yläpuolella). Manuaali-tilassa aukkoa voi taas muuttaa painamalla "Av +/-" nappia pohjaan (sama näppäin, jonka vieressä on roskakorin kuva) rullaten säätöpyörää :)

      Poista
  27. Heii et kertonu, mikä sulla on täällä kuvien kokona? Muokkaatko nekin tolla photoshopilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään kuvat tänne Flickrin kautta Medium (korkeus x 800) kokoisina. En muokkaa :)

      Poista
  28. Tää oli hyödyllinen postaus!! :)

    millon ostit ton oman Canon EOS 1100?? Ja seuraava ei liity tähän,mutta voisitko laittaa viikonpäästä kuvan sun todistuksesta?? :)

    VastaaPoista
  29. Kun teet lettikiharat, niin miten monta lettii yleensä laitat, esim. kaks löysää vai neljä tiukkaa jne? :D

    VastaaPoista
  30. Kuinka pitkä oot? :)

    VastaaPoista
  31. Tosi hyvä postaus! :) Ja tiiätkö yhtään, saako tota samaa fisheyeta Nikonille? Siis, että käykö se Nikoniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos toi Aadan oma on Canon kiinnityksellä niin sit se ei käy Nikoniin, mutta tommosia on Nikon kiinnitykselläkin. :)

      Poista
  32. Vitsit tää oli hyvä postaus! :D Mulle oli tästä apuu, kun oon järkkärin ostoa suunnittelemassa! ;) Ja oon miettinykkin muuten miten saat noista kuvista niin täydellisiä aina! :'D

    VastaaPoista
  33. Miten muokkaat videosi ? Esim tuon myday postauksen. Oli pakko kysyä kun olit niin hienosti muokannut sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskoisin, että Macin iMoviella. :)

      Poista
  34. kiva postaus! :) ja monille varmaan hyodyllinen! kiitti ku panostit tahan kunnolla <3

    VastaaPoista
  35. Sori tyhmä kysymys, mutta mua jäi häiritseen yks juttu :D Onko toi before-after-kuvien eka kuvapari oikeinpäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon eri tyyppi ku toi ylempi, mut munki mielest se eka näytti muokkaamattomana hienommalt ku se toinen :D

      Poista
    2. Oho hyvä kun huomasit! Ne muuten on väärin päin :D

      Poista
  36. Your blog is very nice and your pictures are even more beautiful, i follow you, follow me back ? ♥♥♥
    By Jojss.

    VastaaPoista
  37. Kiitos paljon tästä oli apua! :D

    VastaaPoista
  38. Tosi ihana tää sun blogis!! Odotan aina innolla uusia postauksia! :D

    VastaaPoista
  39. Heei olisko mahdollista jos tekisit semmosen "linkitä blogisi" postauksen? :D olis kivaa saada uutta luettavaa :)

    VastaaPoista
  40. Photarin saa ilmaiseksi nykyään ladattua adoben sivuilta (CS2-version) Toimii ok windowsin kasia vanhemmilla ja kasillakin joten kuten :)

    http://enninkengissa.blogspot.com.es/2013/01/photari-ja-paljon-muuta-ilmaiseksi.html

    VastaaPoista
  41. wow your blog is very sweet!♥

    http://deardiarymariaisatschenko.blogspot.de/

    VastaaPoista
  42. Tosi hyvä postaus oli ! &tykkään lukee sun blogia ! (:

    VastaaPoista
  43. ei liity aiheeseen mut tuli mieleen, onks sul siskoja? jos on nii onks niillä blogia?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sillä yks sisko. :) Ei sillä oo blogia. :(

      Poista
  44. wow- thank you so much for this post! so helpful!- would be amazing if you could also write in english =) =)

    Check out my latest OOTD :-)

    VastaaPoista
  45. Oli tosi kiva postaus :) ! Voitko kertoa vielä että millä muokkaat videot ?

    VastaaPoista
  46. älääää vois vastata

    VastaaPoista
  47. Voisitko tehdä postauksen, jossa kerrot että miten muokkaat videoitas:)? ^kun omistan myös applen koneen, ja en tiedä että mikä muokkausohjelma ois hyvä:)! Oot muuten tosi kaunis ja sullon ihanat hiukset:3!

    VastaaPoista